Kun lähdetään valitsemaan tulevaa alaa, kannattaa käydä läpi muutamia asioita, jotka helpottavat oikean vaihtoehdon löytymistä. Apua voidaan tietenkin pyytää myös opolta, tai alan ammattilaisilta, mutta hyvin paljon voidaan tehdä myös itse ja oma-aloitteisuus onkin tärkeää.

Mieti harjoittelua alalla

Kesätöitä voi olla vaikea saada ja vaikka palkalla haluaisi kasvattaa säästöjä, voi harjoittelu olla parempi vaihtoehto. Varsinkin, jos mietitään sopiiko tietty ala itselle, voi konkreettisesti ammatin seuraaminen olla paras tapa tehdä päätös. Harjoitteluista harvoin saadaan palkkaa, mutta ne voivat antaa realistisen käsityksen alan työntekijöiden arjesta, sekä tuoda uskomattoman rikkaita kontakteja, joita alalla voidaan myöhemmin hyödyntää.

Hyödynnä aika tehokkaasti

Kun lähdetään tosissaan selvittämään tietyn ammatin saloja, ei kannata tuhlata aikaa turhaan. Oman ajan käyttäminen tehokkaasti tarkoittaa sitä, että luovutaan, tai ainakin rajoitetaan, turhiin ja hyödyttömiin aktiviteetteihin kuluvaa energiaa ja panostetaan niihin asioihin, jotka edistävät tulevan ammatin valintaa ja siinä suoriutumista. Kannattaa myös miettiä, voidaanko osaamista edistää kotona, vaikka opiskelemalla.

Miltä CV näyttää?

Kaikista töistä ei ole hyötyä kaikilla aloilla, joten jos välttämättä halutaan palkallisiin töihin, kannattaa etsiä sellaisia vaihtoehtoja, joissa opitaan tulevalle alalle arvokkaita taitoja. Nämä taidot voivat olla epäsuoraan alalle sopivia, esimerkiksi siivoojana toimiminen voi antaa hyvän käsityksen hygieniasta, mitä voidaan hyödyntää jopa lääkärin ammatissa.

Sosiaalista mediaa ei tule unohtaa

Yhä useammat työnantajat hyödyntävät sosiaalista mediaa, kun hakijoiden taustoja tutkitaan, jopa ennen haastatteluja. Mikäli sosiaalisen median tilit eivät ole alalle tai yrityksen imagoon sopivia, voi tällä olla järjettömän suuri negatiivinen vaikutus työhaastattelun, harjoittelun tai edes tapaamisen onnistumiselle.

Mitä resursseja on käytettävissä?

Kaikki omat resurssit kannattaa kasata yhteen, kun lähdetään tutustumaan johonkin alaan. Kouluilta löytyy usein paljon kontakteja, joita kannattaa hyödyntää, mutta ei pidä unohtaa myöskään muita väyliä. Esimerkiksi omasta tuttavapiiristä voi hyvinkin löytyä jokin alan osaaja, jolta voi joko suoraan kysyä harjoittelupaikkaa sekä neuvoja sellaisen saamiseen, tai vaikka vain uusia kontakteja! Ei siis kannata mennä pelkästään perinteisten väylien kautta, vaan rohkeasti lähteä tutkimaan mahdollisuuksia.